torstai 4. elokuuta 2011

Tatty Teddy x 3

Keväällä Sinelli etsi uusia DT:läisiä joukkoonsa ja päätin hakea mukaan. Sitten kävikin yllättäen niin, että pääsin karsinnassa jatkoon 9 muun upean askartelijan kanssa. Sinelliltä tupsahtikin upea ja herkullinen Me to You -tuotepaketti, josta piti tehdä hakua varten muutamia tekeleitä :) Tein kolme eri mallista korttia; ison neliökortin, normi A6 kokoisen kortin ja yhden pakettikortin. Tatty Teddy -leimakuva ei ole kauhean iso, joten mielestäni se sopii ehkä parhaiten noihin pienempiin korttimalleihin, sekä esimerkiksi erilaisiin telinekortteihin. Piti kuitenkin koittaa myös tuota isoa 15cm*15cm kokoa, sillä normaalisti teen melkein kaikki kortit siihen kokoon ;) Käytin korteissa myös joitain kortisteita omista varastoista

Värittelin Tatty Teddyt ProMarkereilla ja Prismacoloreilla. Väritellessä huomasin kyllä, että tuli ikävä Copiceja tai ProMarkerien ultra-fine nib tipejä. Siis kumpiakaanhan en siis vielä omista, mutta lähinnä tuo essu vaatisi aika pientä terää tai sutia, riippuen millä värittää. Pakettikortin kulmakoriste oli alun perin kullan värinen, mutta tuunailin sitä vähän valkoisella akryylimaalilla. Neliökortissa taas mulperikukkien vaalean siniset keskustat sekä perhonen ovat peperileikkureilla leikattuja ja Distress Inkillä sekä ProMarkereilla värjättyjä. Perhosen kuorrutin lisäksi glitterjauheella ja Pearl Makerillä sekä Tatty Teddyn essun pallot Sticklesillä.

Käy ihmeessä tsekkaamassa myös uusi Sinellin blogi sekä muiden DT hakijoiden upeat työt täällä.
------------------------------------------------
In the spring I applied for the DT of Finnish craftstore Sinelli. I was happily surprised that I was chosen to be one of the 10 lucky ladies that got to the final stage, and who all received a beautiful package of gorgeous goodies from Sinelli. The package of course had some material which had to be used to create a few cards (you were also allowed to use some material from your own stock). Here are my cards. So, keep your fingers crossed for me, my dear friends! :)




Tarvikkeet:
paperit, satiininauha, leimakuva: Sinelli/ Me to You - Tatty Teddy
kukat, heteet, kulmakoriste, pitsi sekä puolihelmet: Wild Orchid Crafts & I am Roses


Tarvikkeet:
paperit ja leimakuva: Sinelli/ Me to You - Tatty Teddy
stanssit: Spellbinders & Magnolia
puolihelmet: Wild Orchid Crafts
teksti: Circle It
haaraniitti ja virkattu perhonen: omista varastoista  



 Tarvikkeet:
paperit, mulperikukat, satiininauha ja leimakuva: Sinelli/ Me to You - Tatty Teddy
puolihelmet, helmisiimakoriste ja tekodimangit: Wild Orchid Crafts
paperilävistäjät: Martha Stewart, McGill & Nellie Snellen
organzanauha: omista varastoista

5 kommenttia:

noora kirjoitti...

Todella kauniita kortteja on nämä kaikki! Varmasti olet vahvoilla tiimiin!!! Onnea matkaan!

KarinsArtScrap kirjoitti...

they are looking gorgeous, what a lovely and sweet image and beautiful decorated tiiti.

greetings karin

Anonyymi kirjoitti...

These are so beautiful Tiiti! Good luck! xx

Babs kirjoitti...

Oh wow your cards are so stunning and coloured to perfection.

Babs x

Lilli kirjoitti...

Upeita ovat! Toivottavasti pääset DT:läiseksi :)

-Lilli-