keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Omenapiirakka

Mikä olisi ihanampaa tapaa aloittaa syksy kuin omppupiirakka! Tästä tuli valtavan hyvää, vaikka omenat olivat ihan kaupan satoa. Harmi kun pääsin keräämään omenoita vasta piirakan teon jälkeen. Mutta ainahan voi tehdä uuden omista ompuista!

4 munaa
3 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa (käytin hylaa, kun piti saada tarjoilukelpoista myös muille)
1 dl ruokaöljyä tai margariinia/voita sulatettuna
omppuja viipaleina
sokeria
kanelia


Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa muna ja sokeri notkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet vaahtoon ja lisää maito sekä öljy.  Kaada seos leivinpaperin päälle uunipellille. Nosta omppuviipaleet päälle ja ripottele sokeria ja kanelia maun mukaan päälle. Paista uunissa n. 15 minuuttia. Anna hetki jähtyä ja tarjoile vaikkapa vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.



Ei kommentteja: